Lobbarirekisteri ja kansalliset erikoisuudet

(Tämä kirjoitus ei edusta entisten, nykyisen tai tulevien työnantajieni näkökulmaa. Kirjoitan puhtaasti lainsäädännön valmistelua tutkivan tohtorikoulutettavan näkökulmasta.)

Vihreät ja Vasemmistoliitto ilmoitti, että eduskuntaryhmänsä julkaisevat vastaisuudessa kaikki lobbaritapaamiset. Minusta tämä on hieno ele. Suomalaisessa kontekstissa näkisin kuitenkin, että focus suuren yleisön kannalta ei osu ihan kohdalleen, jos ajatellaan sitä, kenellä tässä maassa on vaikutusvaltaa.

Koko ajatus lobbarirekisteristä ja lobbarien tapaamisten julkistamisesta on peräisin Europarlamentista. Europarlamentissa on tapahtunut lukuisten lainsäädännön valmistelukulttuurien yhteentörmäys, josta on muodostunut omanlaisensa hybridijärjestelmä. Se, miten EU:ssa lainsäädäntöä valmistellaan eroaa olennaisesti Suomesta.

Anglosaksisessa lainvalmistelukulttuurissa valmistelu on hyvin viranomaisvetoista. Tällöin sidosryhmiltä pyydetään lähinnä konsultaatiota vaikutusten arvioinnissa. Sidosryhmät eivät tällöin neuvottele säädösten sisällöstä.

Skandinaavisessa kulttuurissa puolestaan on tapana osallistaa merkittävät sidosryhmät jo siihen vaiheeseen kun politiikan sisällöistä neuvotellaan. Isot ja merkittävät sidosryhmät meillä siis istuu niissä työryhmissä, joissa lainsäädännön sisältöä tehdään. OECD on moittinut Suomea siitä, että tässä prosessissa pienet jää rannalle.

Tavallaan OECD on kritiikissään jollain tavalla oikeassa. Toisaalta suomalainen tapa valmistella lainsäädäntöä on osallistavampi. Sidosryhmillä on oikeasti vaikutusmahdollisuuksia. Työryhmiin ei mennä opettelemaan, vaan niihin pääsee vain ne järjestöt, joilla on varaa laittaa mukaan sitoutunut ja asiantunteva jäsen. Toisin sanoen lainvalmisteluun osallistuminen vaatii Suomessa ammattilobbareiden palkkaamista. Olen itse tutkinut lähinnä ympäristölainsäädännön valmistelua ja tällä sektorilla nämä resurssit on lähinnä ainoastaan teollisuuden toimialajärjestöillä, kuntaliitolla, viranomaisilla ja suurilla ympäristöjärjestöillä. Vastaavasti esimerkiksi työlainsäädännössä ay-järjestöt ovat isossa osassa. Toisaalta tämä tapa sulkee pois ne järjestöt, joilla vastaavia resursseja ei ole.

Edellä mainittujen työryhmien toimeksiannot perustuu taas lähinnä hallitusohjelmaan. Sitä noudatetaan ministeriöissä perustuslakia seuraavana sanana. Siinä vaiheessa kun esitys etenee Eduskuntaan, valiokunnissa on yleensä hallituspuolueiden enemmistö, kuten myös suuressa salissa. Toisin sanoen, hallitusohjelmassa tehdään suuret linjat, ministeriöiden työryhmissä keskisuuret linjat ja Eduskunnassa voi tehdä tavoitteen kannalta vähämerkityksellistä hienosäätöä.

Kansanedustajia, etenkin oppositiosellaisia, lobbaavien tahojen vaikutus on siis Suomessa vähäisempi kuin EU-parlamentissa. Jos haluaa tutkia sitä, kuka oikeasti vaikuttaa lainsäädäntöön, siihen on jo, kiitos suomalaisen julkisuusperiaatteen, nykyisellään mahdollisuus. Valtioneuvoston nettisivuilta löytyy tiedot siitä, kuka on valittu mihinkin työryhmään ja mistä taustaryhmästä.

Jos syvemmästä tavoitteenasettelusta haluatte tietoa, niin kysykääpäs puolueilta, mitä etujärjestöjä ne ovat kutsuneet kuultavaksi hallitusneuvotteluihin. Siellä säätytalolla vipeltää kaikenlaista edunvalvojaa yötä päivää silloin, kun hallitusohjelmaa neuvotellaan. Pisteet sille puolueelle, joka ensimmäisenä julkaisee nämä tahot.

Kategoriat: Yleinen

Anttilan konkurssi ja mahdollisuudet kehittää kuluttajansuojaa

Anttilan konkurssi nosti keskustelun kuluttajansuojasta verkkokaupassa. Intuitiivisesti se tuntuu melko epäoikeudenmukaiselta, että jos tilaat maastopyörän ennen konkurssia, pyörä jää saamatta, mutta rahoja ei palauteta. Tosin rahoja ei menetä, jos olet maksanut ostoksen luottokortilla tai paypalilla. Ylen keskusteluohjelmassa poliitikot olivat myös sitä mieltä, että asian korjaaminen pitäisi olla helppoa muuttamalla konkurssilakia. Sitä se ei suoranaisesti ole. Esitän tässä kirjoituksessa lyhyesti, miten tämä ongelma on rakentunut, ja millaisia tapoja sen korjaamiseksi löytyy.

Konkurssissa on kyse siitä, että konkurssipesän velkojat kilpailevat keskenään siitä, kuka saa velkansa perityksi. Lainsäädännöllä on puolestaan haluttu varmistaa se, että velkojia kohdellaan tasapuolisesti (tämän poikkeuksista myöhemmin). Kun yritys menee konkurssiin, pesänhoitaja ottaa kaiken pesän realisoitavan omaisuuden haltuunsa. Jos pesä saisi luovuttaa omaisuuttaan vapaasti valitsemilleen velkojille, tämä mahdollistaisi sen, että joitain velkojia suosittaisiin mielivaltaisesti toisten kustannuksella. Esimerkiksi verkkokaupassa tämä voisi näkyä niin, että yrittäjä toimittaisi varaston tyhjäksi lähipiirilleen ja muut jäisivät nuolemaan näppejään. Tästä aiheutuu Anttilan kohdalla syntynyt tilanne, jossa ennen konkurssia tehdyt tilaukset ovat jääneet konkurssivelaksi, mutta kauppaa käydään vielä konkurssiin asettamisen jälkeen.

Saatava, jonka peruste on syntynyt ennen konkurssiin asettamista on ns. valvottavaa saatavaa eli konkurssivelkaa. Tällöin se Jarkon saamatta jäänyt maastopyörä on konkurssivelkaa. Jos konkurssipesä jatkaa velallisen liiketoimintaa, saatavat, joiden peruste on syntynyt konkurssiin asettamisen jälkeen on pesän velkaa, eli ns. massavelkaa. Tällöin konkurssin jälkeen tehdyt kaupat maksetaan pesän päältä samalla tavalla kuin esim. pesänselvityskustannukset tai vaikkapa sähkölaskut ja tilavuokrat konkurssin jälkeiseltä ajalta. Massavelkaisia saatavia olisi vaikkapa Anttilan verkkokaupasta konkurssin jälkeen tilatut maastopyörät. Vasta sitten jaetaan valvottavat velat velkojen suhteessa.

Seuraavaksi herää varmaankin kysymys siitä, miksi niitä kuluttajien saatavia ei voisi katsoa massavelaksi? Syynä tähän on se, että jos massavelkojen määrä ylittää pesän varojen määrän, mutta massavelkojia on useita, konkurssipesä joudutaan hakemaan konkurssiin. Tällaista ns. massakonkurssia pyritään välttämään viimeiseen asti sen vuoksi, että massakonkurssin selvittämiskustannukset nousisi kohtuuttomaksi suhteessa velkojien intressiin. Käytännössä kaikki jaettava menisi pesää selvittävän asianajajan taskuun.

Seuraava ehdotus olisi varmaankin, että eikö niitä kuluttajien saatavia voisi sitten katsoa valvottavien velkojen joukossa etusijalla olevaksi saatavaksi. Varmasti voitaisiin. Konkursseihin liittyvä tyypillinen ongelma on vaan se, että usein pesässä on varsin vähänlaisesti varoja jaettavaksi. Etusijalle on nykyisellään jo asetettu kolme saatavien ryhmää: pantattu omaisuus, yrityssaneerauskustannukset ja lapsen elatusmaksut. Jos ihmettelette viimeistä ryhmää, niin yksityisen elinkeinonharjoittajan liiketoimintaan ja henkilökohtaiseen elämään liittyvät velat ja varat ovat sekaisin.

Jos tuota etusijalla olevien maksujen ryhmää lähdetään holtittomasti kasvattamaan, hyvin harvan pesän varat riittää edes etusijalla oleviin velkoihin. Jos taas ajatellaan, että eikö kuluttajansuoja ole niin tärkeä asia, että sen eettisesti kuuluisi olla etusijalla, niin muitakin yhtä olennaisia saatavia on samalla keskisijalla. Näitä ovat esimerkiksi työntekijöiden palkkasaatavat konkurssia edeltävältä ajalta tai yrittäjän ennen konkurssia tekemän rikoksen johdosta määrätyt vahingonkorvaukset rikoksen uhrille.

Tästä päästäänkin yhteen ratkaisumahdollisuuteen. Kuten yllä todettiin, yrityksen työntekijät kilpailevat palkkasaatavistaan samalla sijalla olevina velkojina kuin Jarkko, jolta jäi maastopyörä saamatta. Tähän väliin tulee palkkaturva. Käytännössä valtio maksaa konkurssissa saamatta jääneet palkat työntekijöille. Yhtä hyvin voitaisiin perustaa kuluttajien saatavaturva, joka maksaisi Jarkolle sen, mitä menetti yrittäessään hankkia maastopyörää Anttilasta, mikäli verorahoja tällaiseen halutaan käyttää. Samoin, jos pankki menee konkurssiin, valtio maksaa saamatta jääneet tilitalletukset tiettyyn rajaan asti (lainat tosin erääntyy välittömästi, mutta yleensä silloin valtio pääomittaa roskapankin).

Toinen ratkaisumahdollisuus on otettu käyttöön valmismatkatoimistoissa ja tietyissä ympäristöriskeihin liittyvissä toiminnoissa. Viranomainen vaatii yritystä asettamaan vakuuden, jonka turvin päästään yli konkurssissa esiin tulleista vastuista. Esim. valmismatkatoimistojen vakuudet kattaa matkustajien paluukuljetukset ja matkojen peruutukset. Haittapuolena tässä ratkaisussa olisi se, että verkkokauppojen tapauksessa riittävää vakuuksien määrää ja niiden asettamista valvovan viranomaisen hallinnollinen taakka nousisi kohtuuttomaksi. Lisäksi monella verkkokaupalla ei nykyisellään olisi riittävästi likvidiä omaisuutta vakuuksiin käytettäväksi, jolloin riski ehkä jopa halutaan vierittää kuluttajille.

Kolmas vaihtoehto on käyttää verkkokaupan ja kuluttajan välillä maksunvälittäjää niin, että kuluttajan saatavat siirtyvät tuon maksunvälittäjän ja konkurssipesän välille. Tämä järjestely on luottokorteissa, eräiden debit-korttien sopimusehdoissa ja esimerkiksi paypalissa. Systeemi toimii sillä edellytyksellä, että kyseinen maksunvälittäjä ei ajaudu konkurssiin. Siihen, saisiko tällaisen järjestelyn pakolliseksi yleisemmin pankkipalveluihin tai kaikkiin maksukortteihin ei oma asiantuntemukseni riitä, mutta joku asiasta tietävä voinee valaista.

Kategoriat: Yleinen

Uusliberalismia ei sääntelytasolla löydy Suomesta?

Monet vasemmistolaisemmin suuntautuneet ajattelijat pitävät uusliberalismia vallitsevana yhteiskunnallisena paradigmana ja ongelmana. Uusliberalisteiksi tunnustautuvia ihmisiä on erittäin vaikea löytää, joten kyse lienee enemmänkin leimasta, mitä muiden ajatuksille halutaan antaa. Tutkijan näkökulmasta tähän keskusteluun on todella hankalaa päästä kiinni sen takia, että uusliberalismin määritelmä on niin epäselvä, että ei ole löydettävissä menetelmää testata, ilmeneekö uusliberalismia yhteiskunnassa tai johtaako uusliberalistisena pidetty päätöksenteko useammin hyödylliseen vai haitalliseen lopputulokseen. Lue loppuun

Kategoriat: Yleinen

Politiikan tulee tukeutua tieteeseen – ei perustua siihen

Useissa keskusteluryhmissä, joissa olen mukana, on puhuttu keskeisenä tavoitteena tieteellisen tiedon tuomisesta päätöksentekoon, evidence based policystä ja samasta ajatusmaailmasta joillain muillakin nimityksillä. Katson tarpeelliseksi muistuttaa aiheeseen liittyvistä eräistä ongelmista, joista on syytä ottaa oppia. Ajattelin nyt hieman avata viimeisinä vuosikymmeninä aiheesta käytyä tieteellistä keskustelua yhdestä näkökulmasta. Kirjoituksesta tulee pitkä, mutta siinä voidaan käsitellä vain pintaraapaisu aiheesta. Lue loppuun

Kategoriat: Yleinen

Aiheettomat uhkakuvat vesihuoltoon ja investointisuojaan liittyen

Käsittelin tässä blogissa jo aiemmin niitä seikkoja, kuinka vesiämme ei olla yksityistämässä nykyistä enempää tai keskustelu aiheesta on vähintäänkin sekavaa. Julkisessa keskustelussa liikkuu aika paljon mitä erikoisempia käsityksiä siitä, kuinka TTIP johtaisi mitä hirvittävimpiin vedenhallintatilanteisiin. Pidän itsekin investointisuojaa välimiesmenettelyineen Yhdysvaltojen ja EU:n välillä tarpeettomana potentiaalisiin riskeihinsä nähden, koska molemmilla talousalueilla on toimiva oikeusjärjestelmä. Keskustelun tulisi silti perustua faktoille ja edes jossain määrin realistisille skenaarioille. Lue loppuun

Kategoriat: Yleinen