Agenda

Tämä sivusto on tehty aikoinaan palvelemaan vaaliviestintääni. En usko lähiaikoina asettuvani ehdolle mihinkään vaaleihin ja olen luopunut poliittisista luottamustehtävistäni paikkakuntavaihdoksen vuoksi, mutta jaan sivustolla edelleen ajatuksiani.

Arvostetaan kaupunkipyöräilyä

Polkupyörä on ajoneuvo ja pyöräily on liikennettä. Sujuvan kaupunkirakenteen suunnittelussa kaupunkipyöräilyä pitää kohdella ihan oikeana liikenteenä. Sujuva pyöräily on myös jalankulkijoiden ja autoilijoiden etu.

Joensuussa pyöräillään useampi matkoista kuin kävellään. Tästä huolimatta keskustassa on tietojeni mukaan vain 600 metriä pyörätietä (josta 200 metriä siltakadulla pakettiautojen pysäköintialueena). Lähiöiden pääväylillä monet alikulut ovat näkyvyydeltään suorastaan vaarallisia.

Oman turvallisuutensa vuoksi pyöräilijät eivät pääasiallisesti tunnu tahtovan mennä autoliikenteen sekaan, vaikka laki vaatisi. Keskisormista ja tööttäilyistäkin olen kuullut, vaikka pyöräilijä yrittää vain olla lainkuuliainen. Kevyen liikenteen väylillä etenkin nopeammat pyöräilijät mahtuvat huonosti samalle kapealle väylälle jalankulkijoiden kanssa. Monesti myös jatkettujen pyöräteiden ajoväylät ja rotvallin liuskat saattavat muodostaa täysin järjenvastaisia ajolinjoja, eikä risteyssääntöjä väistämisvelvollisuuksien ja ajolinjojen osalta osaa liikennejuristikaan. Myös laatoitusten kunto saattaa olla melkoista vanteiden rääkkäystä. Talvisin kevyen liikenteen auraus taitaa olla prioriteettilista häntäpäässä – siinä vaiheessa kun töissä piti olla jo monta tuntia sitten.

Pyöräilyllä on liikennemuotona monia etuja. Viedessään vähemmän tilaa, pyörät vapauttavat keskustasta pysäköintitilaa rakentamiseen tai viheralueisiin. Pyöräily vähentää kaupungin melu- ja pienhiukkaspäästöjä, sekä pitää yllä peruskuntoa.

Vaikka maaseutumaisemmilla alueilla auto onkin välttämättömyys, Joensuun kantakaupunkin rakenteessa pyöräily on vakavasti otettava liikennemuoto. Niin toimiva, että useammat päättävät liikkua pyörällä kuin autolla. Tämä vaatii liikennesuunnittelua myös pyöräilijöiden ehdoilla.

Blogista löytyy lisää pyöräilystä osat 1, 2 ja Haluan pyöräillä laillisesti

Rakennetaan pieniä asuntoja kysyntää vastaavasti

Joensuun asumistiheyden ja sijainnin huomioonottaen, maksamme kantakaupungin asunnoista kovaa hintaa. Perheasuntoja saa vielä jollain tavalla, mutta yksiöiden ja pienten kaksioiden kysyntä on huimaa. Tätäkin kirjoittaessani hätämajoituksessa on melkein pari sataa opiskelijaa. Haluamme opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia Joensuuhun, joten heidän on myös asuttava jossain.

Joensuun kotien (kaupungin yhtiö) tulee painottaa vuokra-asuntotuotantoa kantakaupungin pieniin asuntoihin. Joensuun Ellin investointitaso uusiin opiskelija-asuntoihin on oltava riittävän suurta. Kantakaupunkiin pitää kaavoittaa uusia asuntoja ja uskallettava myös tiivistää rakentamista. Uudet asuinalueet tulee tehdä kätevien liikenneyhteyksien päähän.

Katso myös blogista esimerkiksi kirjoitus Asumisen verotus syrjii pienituloisia

Tekoja neljän vuodenajan puolesta

Vaikka ilmastopolitiikka herättää yleensä ensimmäisenä mielikuvia kansainvälisistä neuvotteluista, merkittävä osa ilmastopäätöksistä tehdään kunnissa ja etenkin kaupungeissa. Liikenteen ja lämmityksen osuus on lähes puolet Suomen kasvihuonepäästöistä. Kunnat ovat ne, jotka käyttävät valtaa rakennusten energiatehokkuudessa, lämmitysratkaisuissa ja ennen kaikkea liikenneratkaisuissa. Kaavoitus määrittelee pitkälti, kuinka autoriippuvaista kaupunkiasutuksemme on.

Ympäristöteknologia ja uusiutuva energia on myös merkittävä työllistämismahdollisuus maakunnassa, jossa työpaikkoja todellakin tarvitaan. Tämä tarkoittaa, että ensin meidän on luotava paikallisia ja kotimaisia markkinoita ympäristöinnovaatioille. Kun tuotteita on saatu kotimarkkinoille, avautuu myös ympäristöteknologian vientimahdollisuudet. Tällä hetkellä Suomen vientiteollisuuden kasvavat alat ovat erilaisissa älysovelluksissa ja ympäristöteknologiassa. Tuetaan maakunnallista ympäristöalan yrittäjyyttä, eikä anneta sen hiipua, kuten suomalaiselle tuulivoimateollisuudelle kävi. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa liikennebiokaasun tuotannossa ja käytössä on ennennäkemättömät mahdollisuudet.

Kaavoituksen ja tonttien luovutuksen on oltava energiatehokasta. Kaukolämpöä tulee suosia siellä, missä se on energiatehokasta, matalaenergia- ja passiivitaloja, sekä esimerkiksi aurinkolämmitysjärjestelmiä toisaalla. Asunnot ja työpaikat tulee kaavoittaa mielekkäiden kulkuyhteyksien varrelle. Samalla kun matkanteko helpottuu, liikenteen päästöt vähenevät. Yleensä tällä on tapana kasvattaa myös asumismukavuutta. Eikä fiksu kaavoittaminen ole edes ristiriidassa haja-asutusalueiden ja kylien liikennetarpeen kanssa. Maaseudulla auto on välttämättömyys, mutta kantakaupunkia pitää rakentaa niin, että ilmankin autoa halutessaan pärjää. Ja ehdottomasti kannatan kasvisruokapäiviä Joensuuhunkin.