Lobbarirekisteri ja kansalliset erikoisuudet

(Tämä kirjoitus ei edusta entisten, nykyisen tai tulevien työnantajieni näkökulmaa. Kirjoitan puhtaasti lainsäädännön valmistelua tutkivan tohtorikoulutettavan näkökulmasta.)

Vihreät ja Vasemmistoliitto ilmoitti, että eduskuntaryhmänsä julkaisevat vastaisuudessa kaikki lobbaritapaamiset. Minusta tämä on hieno ele. Suomalaisessa kontekstissa näkisin kuitenkin, että focus suuren yleisön kannalta ei osu ihan kohdalleen, jos ajatellaan sitä, kenellä tässä maassa on vaikutusvaltaa.

Koko ajatus lobbarirekisteristä ja lobbarien tapaamisten julkistamisesta on peräisin Europarlamentista. Europarlamentissa on tapahtunut lukuisten lainsäädännön valmistelukulttuurien yhteentörmäys, josta on muodostunut omanlaisensa hybridijärjestelmä. Se, miten EU:ssa lainsäädäntöä valmistellaan eroaa olennaisesti Suomesta.

Anglosaksisessa lainvalmistelukulttuurissa valmistelu on hyvin viranomaisvetoista. Tällöin sidosryhmiltä pyydetään lähinnä konsultaatiota vaikutusten arvioinnissa. Sidosryhmät eivät tällöin neuvottele säädösten sisällöstä.

Skandinaavisessa kulttuurissa puolestaan on tapana osallistaa merkittävät sidosryhmät jo siihen vaiheeseen kun politiikan sisällöistä neuvotellaan. Isot ja merkittävät sidosryhmät meillä siis istuu niissä työryhmissä, joissa lainsäädännön sisältöä tehdään. OECD on moittinut Suomea siitä, että tässä prosessissa pienet jää rannalle.

Tavallaan OECD on kritiikissään jollain tavalla oikeassa. Toisaalta suomalainen tapa valmistella lainsäädäntöä on osallistavampi. Sidosryhmillä on oikeasti vaikutusmahdollisuuksia. Työryhmiin ei mennä opettelemaan, vaan niihin pääsee vain ne järjestöt, joilla on varaa laittaa mukaan sitoutunut ja asiantunteva jäsen. Toisin sanoen lainvalmisteluun osallistuminen vaatii Suomessa ammattilobbareiden palkkaamista. Olen itse tutkinut lähinnä ympäristölainsäädännön valmistelua ja tällä sektorilla nämä resurssit on lähinnä ainoastaan teollisuuden toimialajärjestöillä, kuntaliitolla, viranomaisilla ja suurilla ympäristöjärjestöillä. Vastaavasti esimerkiksi työlainsäädännössä ay-järjestöt ovat isossa osassa. Toisaalta tämä tapa sulkee pois ne järjestöt, joilla vastaavia resursseja ei ole.

Edellä mainittujen työryhmien toimeksiannot perustuu taas lähinnä hallitusohjelmaan. Sitä noudatetaan ministeriöissä perustuslakia seuraavana sanana. Siinä vaiheessa kun esitys etenee Eduskuntaan, valiokunnissa on yleensä hallituspuolueiden enemmistö, kuten myös suuressa salissa. Toisin sanoen, hallitusohjelmassa tehdään suuret linjat, ministeriöiden työryhmissä keskisuuret linjat ja Eduskunnassa voi tehdä tavoitteen kannalta vähämerkityksellistä hienosäätöä.

Kansanedustajia, etenkin oppositiosellaisia, lobbaavien tahojen vaikutus on siis Suomessa vähäisempi kuin EU-parlamentissa. Jos haluaa tutkia sitä, kuka oikeasti vaikuttaa lainsäädäntöön, siihen on jo, kiitos suomalaisen julkisuusperiaatteen, nykyisellään mahdollisuus. Valtioneuvoston nettisivuilta löytyy tiedot siitä, kuka on valittu mihinkin työryhmään ja mistä taustaryhmästä.

Jos syvemmästä tavoitteenasettelusta haluatte tietoa, niin kysykääpäs puolueilta, mitä etujärjestöjä ne ovat kutsuneet kuultavaksi hallitusneuvotteluihin. Siellä säätytalolla vipeltää kaikenlaista edunvalvojaa yötä päivää silloin, kun hallitusohjelmaa neuvotellaan. Pisteet sille puolueelle, joka ensimmäisenä julkaisee nämä tahot.

Kommentointi on sulkeutunut.