Susista, Sulkavasta ja sovittelumahdollisuuksista

Somessani kiehahti eilen, kun Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava oli mennyt antamaan yhteisen kannanoton metsästäjäliiton puheenjohtaja Lauri Kontron kanssa. Vaikka luonnonsuojeluliitto antoi minuuteissa korjaavan tiedotteen, moni oli kuulemma jo jättänyt eropaperinsa luonnonsuojeluliittoon. Mitenkään nyt ottamatta kantaa siihen, kenellä SLL:ssa on oikeus sanoa ja mitä, huomauttaisin eroajia, että Suomessa on arvioitu 2247 lajia uhanalaiseksi. Tätä vasten tuntuu erikoiselta erota protestiksi yhden niistä hoitoon liittyvästä syystä. Mietteitäni lukeneet tietävät jo entuudestaan minun olevan pääasiallisesti hyvin ympäristönsuojelumyönteinen. Tässä asiassa joudun käytännöllisistä syistä olemaan samaa mieltä kuin Sulkava. En ole itse aiheesta varsinaisesti tutkimusta tehnyt, mutta ainakin Joensuussa ympäristöpolitiikkaa opiskelleille sen, mitä seuraavaksi sanon pitäisi olla tuttua.

Susikiista on niin pirullinen konflikti, että sitä ei todennäköisesti koskaan saada ratkaistuksi. On ihan turha saarnata sellaisille ihmisille susien uhanalaisuudesta tai olemattomista ihmisvahingoista, joiden mielestä lähtökohtaisesti Suomessa ei tulisi olla yhtään ainoaa sutta. Esimerkiksi pelko koirien puolesta on monin paikoin ihan aitoa. Tiedämme varmaksi, että susien salametsästys on hyvin yleistä, mutta tekijöitä ei meinata saada kiinni millään. Jos merkittävää yhteiskunnallista konfliktia ei saada ratkaistuksi, ainakin sitä kannattaa yrittää hallita.

Ongelmaahan ei saada minkäänlaiseen hallintaan sillä, että yksi osapuoli julistaa nollatoleranssia susien tappamiselle ja toinen osapuoli julistaa nollatoleranssia susien olemassaololle. Ainoa mahdollisuus edetä asiassa on se, että molemmat osapuolet kaivautuvat poteroistaan ja alkavat ennakkoluulottomammin keskustelemaan yhdessä, millaisen kompromissin kanssa yhteiselo olisi mahdollista.

Suomessa on nähty ennenkin hyvin samantyyppinen ongelma. Sotien jälkeen hirvet oli tapettu sukupuuton partaalle. Hirvien salametsästys oli todella yleistä maaseudun ravinnontarpeen vuoksi. Hirvien salametsästyksen ja sukupuuttouhan välillä ei nähty maaseudulla mitään yhteyttä. Kiistassa kyse oli metsästyssääntelyn legitimiteettivajeesta, jolloin koko metsästyssääntely nähtiin herrojen metsästysseurueiden yrityksenä haalia kaikki saalis itselleen. Tilanne oli pitkälti samanlainen kuin nykyään susien kanssa. Virallinen susipolitiikka kärsii legitimiteettivajeesta, minkä vuoksi syrjäseuduilla kyllä salametsästäjät yleisesti tunnetaan, mutta sosiaalinen normi velvoittaa paikallisia yhteisöjä suojelemaan heitä kiinnijäämiseltä.

Poliisilla ei riittänyt mitenkään resursseja laittaa kaikkia Suomen metsiä ympärivuorokautiseen valvontaan. Ja vaikka armeija olisikin komennettu valvomaan jokaista metsää, alueellisesti nämä samat sosiaaliset normit olisivat suojelleet jälleen salametsästystä. Tällainen lähestymistapa olisi myöskin syventänyt osapuolten välistä vastakkainasettelua. Sama dynamiikka näkyy myös kehitysmaiden huumetuottajien vastaisessa taistelussa. Ihan samalla tavalla poliisin resurssit eivät nytkään riitä kaikkien Suomen metsien ympärivuorokautiseen valvontaan susien salametsästykseltä. Hirvikiistaankin piti löytää ratkaisu toista kautta.

Ratkaisuksi Suomen maaseutu perustettiin täyteen metsästysseuroja, jotka saivat pyytää hirviä luvan kanssa. Koska jokainen halusi osansa saaliista, salametsästystä ei enää suvaittu sosiaalisesti. Tällöin metsästäjäyhteisö alkoi ilmiantaa salametsästäjiä. Yhä edelleen hirvikannan kokoon liittyy poliittisia intohimoja. Yhdellä puolella metsänkasvattajat haluaisivat vähemmän taimikkotuhoja, liikenneturvallisuus kiinnostaa viranomaisia ja metsästäjät toivoisivat enemmän saalista. Hirvikannan sääntely on kuitenkin yhteisesti hyväksyttävällä tasolla, koska lähes kaikki osapuolet pystyvät nykyään sitoutumaan hirvipolitiikkaan.

Susien kohdalla kyse ei ole tietenkään ravinnnonhankinnasta, vaan haittojen ehkäisystä. Etenkin jos susikanta saadaan kasvuun, kannan koon sääntely on sosiaalisen hyväksyttävyyden kannalta välttämätöntä. Yksi ratkaisumahdollisuus voisi olla, että sudesta voisi muodostua metsästäjien haluama trofee-eläin. Ei karhujakaan kaadeta ravinnontarpeen vuoksi. Syvällä Lieksan maaseudulla useimmat ovat kaataneet sen yhden karhun ja nykyiset karhuluvat annetaan turisteille. Jos karhu- ja hirvikiistaa ei ole saatu ratkaistua, niin ainakin konflikti on kohtuullisen siedettävässä hallinnassa. Samaan kannattaisi pyrkiä susienkin kohdalla. EU-lainsäädäntö rajoittaa mahdollisuuksia joiltain osin (ja luo lisää legitimiteettivajetta).

Mallia Suomen keskusteluun voisi ottaa myös Yhdysvalloista. Siellä Kalliovuorille siirtoistutettiin susia Kanadasta, koska aiempi populaatio oli tapettu sukupuuttoon. Ymmärrettävästi hanke ei ollut poliittisesti helppo. Tilanne eskaloituikin välillä siihen pisteeseen, että esimerkiksi osavaltiot säätivät lakeja, jotka kielsivät työntekijöitään olemasta missään tekemisissä liittovaltion kanssa susiin liittyen. Lopulta kaikkien osapuolten aidoilla osallistumismahdollisuuksilla, hyvällä vuoropuhelulla ja kaikkien osalta varsin pitkälle menevillä kompromisseilla tilanne saatiin hallintaan.

Suomenkin susikiistassa kannattaisi siis alkaa käymään ennakkoluulottomasti vuoropuhelua ja hakemaan kokonaan uudenlaisia ratkaisumalleja. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista. Parhaillaan kompromissia on haettu uudesta kannanhoitosuunnitelmasta, jonka toteutuminen on valituksilla jumitettu monin paikoin hallinto-oikeuksiin. Pohjois-Savossa hiljakkoin paljastunut salakaato pitääkin tietysti olla pois myönnetyistä luvista. Antaisinkin mahdollisuuden kannahoitosuunnitelmalle ja katsoisin, päästäänkö sillä yhtään eteenpäin.

Koska lukijakuntani on varsin luonnonsuojelijapainotteista, toista näkökulmaa voi halutessaan edes teoriassa yrittää ymmärtää linkin takaa löytyvän artikkelin kautta.

Yksi kommentti aiheesta “Susista, Sulkavasta ja sovittelumahdollisuuksista

  1. Hyvä analyysi susikeskustelusta ja siitä, miten asiassa tulisi edetä. Yhteistyö vain näyttää olevan niin vaikeata, ja halukkuutta siihen ei monilta vain tunnu löytyvän. Kun vielä keksi keinon, millä vastakkainasettelusta päästäisiin yhteistyöhön.