Väärinymmärryksiä vesien yksityistämisestä

Säännöllisin väliajoin vakaumukselliset libertaristit (kuten Björn Wahlroos), anarkokapitalistit, Nestlén toimitusjohtaja ja muut vastaavien aatteiden soturit nostavat ilmoille ajatuksen veden yksityistämisestä. Yleensä vastareaktiona erilaiset vihreät ja muut sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta kiinnostuneet ihmiset jakavat näitä möläytyksiä paniikissa ja pitävät vesien yksityistämistä suunnilleen suurimpana uhkana yhteiskunnalle, mitä keksittävissä on. Asia on aidosti monimutkainen, sen kunnollinen käsittely ei mahdu yhteen blogiteksiin, vaan puhutaan pikemminkin suurehkosta määrästä kirjallisuutta. Yritän kuitenkin joillain yksittäisillä esimerkeillä osoittaa tässä, miksi asiasta julkisuudessa käytävä keskustelu on pääasiallisesti melko kehnolaatuista.

Jos nyt puhutaan pelkästään Suomesta, meillä on täällä pintavesistöistä merivesiä, sisävesistöjä sekä pohjavesiä. Tarkastelen ensin pintavesistöjä, sen jälkeen pohjavesiä ja lopulta esitän pari huomiota talousvesihuollosta. Kirjoituksen pihvi on siinä, että omistusoikeus ei ole mikään yksiselitteinen asia.

Sisämaassa merkittävin osa pintavesistöjen hallinnasta on perustunut yksityisomistukseen 1800-luvulta alkaen. Tässä yhteydessä ei nyt kannata mennä siihen, kuinka asutuskylät hallitsivat vesialueita ennen isojakoa, vaikka sekin olisi ihan mielenkiintoista. Vesialueiden omistus on Suomessa kytketty maanomistukseen. Esimerkiksi kalastusoikeus perustuu pohjimmiltaan maanomistukseen. Koska tiloihin liittyvät vesialueet ovat yleensä olennaisesti pienempiä kuin vesialueen ekologinen kokonaisuus, kalastushallinto on järjestetty osakaskuntahallinnolla. Sittemmin maaseutu tyhjeni kaupunkeihin ja arvostukset vesienkäytön osalta muuttuivat esimerkiksi virkistyskäyttöä painottavaan suuntaan, eikä osakaskuntien hallintoon oltu niin halukkaita osallistumaan. Vastaukseksi ongelmaan luotiin kalastusaluejärjestelmä. Pientalonpoikaista osakaskuntajärjestelmää voitaisiin pitää vahvana yksityisomistuksena, mutta nykyään yhä harvemmat kaupunkiasujat ovat halukkaita näkemään paljon vaivaa mökillä olevansa vesialueen hoitamiseen ja hallintoon.

Omistusoikeudella on lukuisia erilaisia piirteitä, joista ainoastaan yksi on esineen hallintaoikeus. Hallintaoikeudella tarkoitetaan oikeutta päättää siitä, kuinka hallittavaa esinettä tosiasiallisesti käytetään (kyllä, juristeille vesialue tai metsäpalsta on esine). Esimerkiksi veden virtausvoima kuuluu yksityisomistuksen piiriin. Tämän vuoksi vesivoimalan rakentajan tulee omistaa kyseinen vesialue. Kun koskiensuojelulaista säädettiin, jokia omistaneille sähköyhtiöille maksettiin valtiolta korvauksia.

Vastaavasti taas oikeus liikkua veneellä, uiden, sukeltaen, jäällä hiihtäen, jne. on kaikille kuuluva yleiskäyttöoikeus, eikä vesialueen omistaja saa sulkea vesistöä tältä yleiskäytöltä ilman asianmukaista viranomaiselta haettavaa lupaa. Kun aiemmin todettiin, että kalastusoikeus perustuu maanomistukseen tai siihen, että vuokraat kalastusoikeuden maanomistajalta, onkiminen ja pilkkiminen onkin jokamiehenoikeus, eli rajoitus vesialueen omistajan hallintaoikeuksiin. Ympäristönsuojelulliset seikat ovat yksi tavanomaisimpia syitä rajoittaa vesistöihin vaikuttavia hankkeita. Vesiainetta sinällään ei voi omistaa ja vesiaineen otto kotitarpeisiin tai maatalouteen on yleiskäyttöoikeus.

Ongelmalliseksi pintavesien hallinnan tekee se, että omistettavat yksiköt ovat yleensä pienempiä kuin vesialueen fyysisesti tai ekologisesti kytkeytynyt kokonaisuus. Jos tehdään hanke, joka vaikuttaa haitallisesti vesistön ekologiseen tilaan, esimerkiksi kuivatetaan jossain turvesuota (johonkin se kuivatusvesi on saatava johdetuksi), viranomainen tekee lopulta päätöksen, onko tuo hanke hyväksyttävissä ja näitä tapauksia ratkotaan myös tuomioistuimissa alinomaan. Usein asiaan liittyy esimerkiksi jo ennakolta tiedetty kalatuoton huononeminen, minkä vuoksi hankkeen toteuttajalle määrätään esimerkiksi kalojen istutusvelvoite, korvausvelvollisuus kiinteistöjen arvonalenemisesta, tms. Kun puolestaan tehdään hankkeita, jotka vaikuttavat vaikkapa vedenkorkeuteen, tämä muuttaa maanomistusoloja jopa kymmenien kilometrien päässä, eli vaikuttaa suoraan muiden ihmisten omistusoikeuksiin. Näiden hankkeiden toteuttaminen on juridisesti kohtuullisen monimutkaista, mutta niitä tehdään.

Pohjavesialueiden päällisen maan puolestaan omistaa aina joku, mutta pohjavesien pilaamiskielto on ehdoton. Olennaista on, että sellaista toimintaa ei hyväksytä, mikä pilaisi pohjaveden. Koska pohjavesiä käytetään yleensä lähinnä talousvesien pumppaamiseen, niiden omistuskysymys on oikeudellisesti täysin epärelevantti.

Jos veden riittävyyden suhteen on ongelmia, marssijärjestys on sellainen, että kotitalouksien ja maatilojen vedensaannista huolehditaan ensin. Muiden vedenkäyttäjien tarpeet tulevat vasta näiden jälkeen. Pohjavesialueen tyhjäksi pumppaamiseen ei ole myönnettävissä lupaa, eikä sitä normaali kotitarvekäyttö aikaansaisikaan.

Veden riittävyys Suomessa ei ole mikään ongelma. Kaikki Nestléstä tai Coca Colasta peloissaan olevat voivat olla tältä osin huoletta. Sitä paitsi, talousveden siirtäminen pulloissa, tankkereissa, tms. ei ole vaan teknistaloudellisesti mahdollista. Palestiinaan viedään jonkin verran vettä rekalla Israelin puolelta, mutta Suomesta sitä ei kertakaikkiaan olisi mitään järkeä tuoda. Syynä on ihan vain polttoaineen käyttö ja esimerkiksi tankkerien puhtaanapito, jos vesi tulisi saada juomakelpoisena säilymään. Pikemminkin meidän suuret vedenkäyttäjät ovat esimerkiksi sellutehtaita ja juomakelpoiseksi puhdistetun vesijohtoveden käyttäjistä esimerkiksi meijerit. Valio käytti juomakelpoista talousvettä meijereissään vuonna 2011 4,6 milj. m³. Kolmihenkinen perhe käyttää vuodessa noin 177 000 litraa vettä. Valion meijerien kulutus vastasi siis 26 000 kolmihenkistä perhettä eli jotain Porin ja Joensuun asukasluvun väliltä. Todellisen maailman vedensiirto on esimerkiksi se, että pääkaupunkiseudun talousvesi tuodaan putkea pitkin Päijänteestä.

Tahdon kuitenkin korostaa, että se, että mitä tuossa yllä esitin on vaan karkeita ja pirstaleisia yleistyksiä aihepiiristä. Lisää perehtymällä voi oppia vaikka mitä jännää. Venevalkamaa varten voi saada perustettua rasitteen toisen maalle, laiturin saa rakentaa rantakiinteistön omistaja, vaikka ei itse vesialuetta omistaisikaan, jne.

Kun puhutaan siitä, että vesiä ei tulisi yksityistää tai että niiden tulisi olla nykyistä vähemmän yksityisiä, pitäisi samalla määritellä vähän täsmällisemmin, mitä käyttöoikeuden muotoa keskustelijan tällä oikein tarkoittaa.

Jos nyt jotain pidän vesien yksityistämistä koskevassa keskustelussa oikeasti huolestuttavana, niin kunnallista vesihuoltoa ei kannata myydä ulos. Kyseessä on luonnollinen monopoli. Ei ole kannattavaa rakentaa kilpailevaa vesi-infrastruktuuria. Jos myyt luonnollisen monopolin ulos, sen uusi omistaja voi tulevaisuudessa hinnoitella veden toimituksen tai viemäröinnin ihan niin korkealle kuin huvittaa.

Lopuksi vielä haluan kommentoida Wahlroosin ja muiden aatteellisten libertaristien ajatusta ehkäistä ympäristö- ja veden saatavuusongelmia yksityisomistuksella. Ajatus on kuolleena syntynyt. Yksi ehdotettu logiikka olisi, että kehitysmaissa yksityinen talousveden omistus loisi kannusteen olla tuhlailematta vettä. Ajatus perustuu siihen, että vesi hinnoitellaan niin, ettei sitä tuhltattaisi. No ensinnäkin julkisesti omistettu luonnollinen vesimonopoli voi jo nykyisellään hinnoitella veden niin korkealle kuin haluaa, miksi siihen tarvittaisiin väliin yksityistä? Toisekseen elintasoerot kehitysmaissa ovat niin suuret, että mikään hinta ei olisi sopiva sosiaalisesti niin, että köyhemmät saisivat vetensä, mutta rikkaille tuhlaaminen kävisi oikeasti yhtään lompakon päälle.

Wahlroos ehdotti myös, että Talvivaaralta olisi vältytty, jos luonto ja vedet olisi yksityisesti omistettua, jolloin niitä ei olisi kannattavaa pilata. Wahlroosille tiedoksi, että yksityisten maiden ja vesien omistajien vahingonkorvauskanteita on jo nyt jonossa vaikka kuinka paljon odottamassa oikeuskäsittelyä ja yhtiö oli varsin tietoinen, että näitä kanteita seuraa heidän toiminnastaan. Vaan mitenkäs maksukyvyttömän yhtiön velvoitat maksamaan mitään? Siksi tarvitsemme vahvaa ympäristöhallintoa.

Kommentointi on sulkeutunut.